ⓘ Pellána

                                     

ⓘ Pellána

Pellána on Kreikan kylä sekä samanniminen Spártin kunnan kunnallisyksikkö ja entinen itsenäinen kunta. Se sijaitsee Lakonian alueyksikössä Peloponnesoksen alueella. Koko kunnallisyksikön väkiluku on 2 422 ja varsinaisen Pellánan kylän väkiluku 262.

Pellánan kylä sijaitsee noin 30 kilometriä pohjoisluoteeseen Spártin kaupungista. Pellánan kunnallisyksikkö käsittää Spártin kunnan länsiosan. Kylä on saanut nimensä sen lähellä sijainneesta pronssikautisesta ja antiikin aikaisesta Pellanan kaupungista. Sen alueelta nykyisen kylän itäpuolelta on löydetty mykeneläisaikainen asutus ja pohjoispuolelta merkittäviä tuon ajan tholos-hautoja.

Pellána oli itsenäinen kunta vuoden 2010 loppuun saakka. Vuoden 2011 alussa se yhdistettiin Kallikrates-suunnitelmana tunnetun aluehallintouudistuksen myötä Spártin kuntaan yhdessä Fáriin, Karyéen, Mystráksen, Oinoúntaksen ja Therápneen kanssa, jolloin se muuttui uuden kunnan kunnallisyksiköksi.

                                     
  • Pellana Koordinaatit 37 12 30 N, 22 19 29 E Valtio Kreikka Paikkakunta Pellána Spárti, Lakonia, Peloponnesos Historia Tyyppi kaupunki Ajanjakso 2500
  • Kreikassa: Pellana eli Pellene, antiikin aikainen kaupunki Lakoniassa Pellána nykyinen kylä Spártin kunnassa Lakonian alueyksikössä Peloponnesoksen
  • Spártin kunta muodostui, kun Spárti, Fáris, Karyés, Mystrás, Oinoúntas, Pellána ja Therápnes yhdistyivät vuoden 2011 alussa Kallikrates - suunnitelman mukaisesti
  • 1 189, 8 35 259 29, 63 Spárti Peloponnesos Fáris Karyés Mystrás Oinoúntas Pellána Spárti Therápnes Spáta - Artémida Σπάτα - Αρτέμιδα Δήμος Σπάτων - Αρτέμιδος