ⓘ Aséa

                                     

ⓘ Aséa

Aséa on Kreikan kylä, joka kuuluu hallinnollisesti Trípolin kuntaan, Arkadian alueyksikköön ja Peloponnesoksen alueeseen. Aiemmin kylä kuului Valtétsin kuntaan ja vuodesta 2011 lähtien Trípolin kunnan Valtétsin kunnallisyksikköön. Kylän väkiluku on 85.

Aséan kylä sijaitsee Peloponnesoksen niemimaan keskiosissa noin 20 kilometriä lounaaseen Trípolista ja saman verran itään Megalópolista, ja noin 190 kilometrin päässä Ateenasta. Kylä on ottanut nimensä antiikin ajan Asean kaupungilta, joka sijaitsi sen lähellä. Nykyisen kylän nimi oli vuoteen 1927 saakka Kandréva Κανδρέβα.

Kylässä toimii pieni observatorio, Aséan observatorio Asteroskopeío Aséas, jota ylläpitää Aséan astrofyysinen seura Sýllogos Astrofysikís Aséas.

Aséa muodostaa myös laajemman kyläyhdyskunnan Τοπική Κοινότητα Ασέας, Topikí Koinótita Aséas, johon kuuluu varsinaisen Aséan kylän lisäksi kylä Káto Aséa. Koko yhdyskunnan väkiluku on 132.

                                     
  • Asea voi viitata seuraaviin: Asea, antiikin aikainen kaupunki Kreikassa Aséa kylä Trípolin kunnassa Arkadian alueyksikössä Peloponnesoksen alueella Kreikassa
  • ABB aik. Asea Brown Boveri on ruotsalais - sveitsiläinen teollisuuskonserni, jonka pääkonttori on Zürichin Oerlikonissa Sveitsissä. ABB: n toiminta keskittyy
  • Sen arkeologinen alue sijaitsee Trípolin kunnassa lähellä nykyisen Aséan Káto Aséan kylää. Asea sijaitsi Mainalian alueella Arkadiassa lähellä Lakonian
  • kreikkalainen runoilija, kääntäjä ja sanoittaja. Gkátsos syntyi vuonna 1911 Aséassa Peloponnesoksen niemimaalla. Lukio - opintojen jälkeen hän muutti Ateenaan