ⓘ Tyrós

                                     

ⓘ Tyrós

Tyrós on Kreikan kylä sekä samanniminen Nótia Kynourían kunnan kunnallisyksikkö ja entinen itsenäinen kunta. Se sijaitsee Arkadian alueyksikössä Peloponnesoksen alueella. Koko kunnallisyksikön väkiluku on 2 063 ja varsinaisen Tyróksen kylän väkiluku 217.

Tyróksen kyläyhdyskunnan samanniminen yläkylä sijaitsee Peloponnesoksen niemimaan itäosissa linnuntietä noin 75 kilometriä kaakkoon Trípolin kaupungista ja noin kaksi kilometriä sisämaahan Argoliinlahden rannikosta. Sen ranta-asutus ja satama Paralía Tyroú 925 asukasta sijaitsee rannikolla. Kylän nimi palautuu seudun antiikin aikaiseen nimeen ja tulee muinaiskreikan sanasta tyros τυρός, juusto. Se perustuu siihen, että alueella palvottiin Apollon Tyritestä, jota pidettiin maidon ja juustojen suojelijana.

Tyrós oli itsenäinen kunta vuoden 2010 loppuun saakka. Vuoden 2011 alussa se yhdistettiin Kallikrates-suunnitelmana tunnetun aluehallintouudistuksen myötä Nótia Kynourían kunnaksi yhdessä Kosmáksen ja Leonídion kanssa, jolloin se muuttui uuden kunnan kunnallisyksiköksi.

                                     
  • Tämä artikkeli käsittelee kaupunkia Libanonissa. Tyrós on myös kylä Kreikassa. Tyros arab. الصور as - Sūr, foin. Sur, m.kreik. Τύρος, lat. Tyrus oli
  • antiikin aikaiseen Kynurian alueeseen. Kunta syntyi, kun Kosmás, Leonídio ja Tyrós yhdistyivät vuoden 2011 alussa Kallikrates - suunnitelman mukaisesti. Kunnan
  • Νότιας Κυνουρίας 586, 32 8 294 14, 15 Leonídio Peloponnesos Kosmás Leonídio Tyrós Nótio Pílio Νοτιό Πήλιο Δήμος Νοτίου Πηλίου 369, 36 10 216 27, 66 Argalastí